Uusimmat kirjoitukset

Hinnat nousivat

Nyt tilastotkin kertovat sen, mikä ajat sitten oli mielestämme kaikkien tiedossa. Hinnat ovat nousseet, inflaatio iski. Eläminen Suomessa on 3,8 prosenttia kalliimpaa kuin viime vuonna.

Eivät ne tilastot ennenkään väärässä olleet, edes silloin kun ne eivät näyttäneet, mitä me kaikki
olimme mielestämme huomanneet. Jo silloin, kun euroon siirryttiin, alkoi tuntua siltä, että kaikki
kallistuu. Tilastojen mukaan ei.

Tuntuman ja tilastojen eroa oli vaikea selittää. Oltiin varmasti alttiimpia huomaamaan päivittäisen kahvikupin hinnannousu kuin harvemmin hankittujen kulutustavaroiden, saati sitten korkojen
alentuminen.

Ihminen on myös hieman valuuttasokeuteen taipuvainen. Markka-aikaan satanen oli suuremmanpuoleinen seteli, kahdenkympin eurosta taas tuli päivittäisväline. Tuhat markkaa maksava oli hankinta, vajaat kaksisataa euroa ei anna samaa vaikutelmaa. Siispä vuosituhannen alkuvuosina taisi käydä niin, että aloimme vain käyttää väljemmin rahaa, kun luvut pienenivät.

Matkoilla eksoottisiin maihin yllättää itsensä vastakkaisesta ilmiöstä: kun vaihtokurssi antaa monin verroin suurempia paikallisia lukuja, niin yhtäkkiä huomaa pitävänsä kalliina jotain, joka euroissa ei olekaan juuri paljoa.

Mutta takaisin Eurooppaan ja Suomeen, nyt hinnat ovat todella nousseet. Ensimmäisen kerran sitten 90-luvun alun inflaatiosta on tulossa merkittävä tekijä taloudessa. Samalla ensimmäistä kertaa myös euroaikana, jolloin kansalliset keinot vaikuttaa hintakehitykseen ovat rajalliset.

Uusi tämä tilanne on myös siksi, että nyt kallistumassa ovat olleet elämisen perustarpeet. Energian kallistumiseen on jo ehkä totuttukin eikä sille ole loppua näkyvissä. Mutta elintarvikkeiden  hinnannousu on ollut yllättävän nopeaa eikä sillekään ole käännettä nähtävissä. Lopputulos on se, että jokapäiväinen elämä vaatii enemmän rahaa. Siinä suhteessa ei paljoa auta, ainakaan kaikkia, että  autojen hinta laskee tai asuntomarkkinat rauhoittuvat.

Tehdyt palkkaratkaisut takaavat, että palkansaajien ostovoima nyt kyllä säilyy, mutta ratkaisut luovat samalla lisäpaineita hintoihin. Ongelmia tulee eniten niille, joiden tulot eivät ole palkkaratkaisuihin tai edes inflaatioon sidottuja. Kotimaan poliittisessa keskustelussa kuullaan varmasti tästä lisää.

Kaiken takana tai yllä väijyvät kansantaloudelliset tekijät. Miten säilyttää talouden kilpailukyky
ja hintavakaus samalla kertaa. Siinä on Euroopan keskuspankilla pohdittavaa.leikattusaulijakala.jpeg

Sauli Niinistö