Talouden lintukoto

Ei sillä ole enää vaikutusta Euroopassa ja Suomessa, mitä Amerikan taloudessa tapahtuu - tuttu hokema ja nyt taas kovin usein toistettu. Viimeksi samaa kuultiin vuoden 2001 alussa kun Jenkeissä havaittiin taantumaa. Kuultiin aina siihen asti, kunnes tauti levisi ja Suomessakin todettiin talouden kääntyneen suorastaan miinukselle ja hetkelliseen lamaan.

Kerran toisensa jälkeen on myös kuultu, miten talouden lainalaisuudet ovatkin muuttuneet. Se , mitä oli ennen, ei enää vaikuta. Nyt ollaan sitä mieltä, että kehittyvät maat, Kiina kärjessä, pitävät maailmantalouden menossa vaikka Yhdysvallat yskisikin. Muuten, kertaakaan tähän mennessä ei ennustus lainalaisuuksien muuttumisesta ole vielä toteutunut.

Erityisesti ollaan nyt sitä mieltä, etteivät ainakaan pankkisektorin ongelmat voi tänne ulottua. Niitä subprime lainoja ei täällä ole, joten kuivilla ollaan!

Hyvä on olla optimisti. Niin minäkin olen. Mutta huonompi juttu on jättää enemmät miettimiset kokonaan sikseen, kun kerran uskoo hyvin menevän.

Tässä ajassa on pari hämmentävää yhtymäkohtaa 1990 - luvun alkuvuoteen. Silloin tehtiin ennätyslöysä budjetti, eikä hallitus nähnyt tai ainakaan ottanut esiin maailmantalouden huolestuttavia ilmiöitä. Tälle vuodelle on myös ennätyslöysä budjetti, eikä hallituksen äskeisessä kehysesityksessä juurikaan viitata maailman ongelmiin. Kolmatta yhtymäkohtaa ei toivottavasti tule - siis sitä 90-luvun alun optimismia pian seurannutta lamaa.

Käydyn kehyskeskustelun ilosanoma - hallitus todistelemassa miten ennätyspaljon nyt jaetaan ja oppositio vaatimassa vielä lisää - jättää harhaisen ja turhan ruusuisen kuvan tulevasta. Kunnon ripaus realismia olisi ollut paikallaan, sekin istuu optimismiin.

Sillä tämä luottoekspansio, valtava lainakannan kasvu, on huolestuttavaa. Nyt ovat lauenneet vasta
amerikkalaiset subprimelainat, entä sitten korttiluotot, velaksi kun on opittu elämään. Nyt sairaita ovat vasta amerikkalaiset pankit, mutta tartunta voi levitä eikä se hyvää lupaisi.

Suomessakin asuntojen hinnat ovat nousseet paljon nopeammin kuin todellinen ja saavutettu hyvä, kansantalouden kasvu tai ostovoima, olisivat mahdollistaneet. Erotus on tullut katetuksi luottokannan
nopealla kasvulla.

Siis takaisin  siihen realismiin. Edes pieni varoituksen sana olisi nyt paikallaan - ei enää lisää sadan prosentin asuntolainoja kolmeksikymmeneksi vuodeksi eikä korttiluottojen aggressiivista kauppaamista.
Kaiken varalta, tämä olisi niin nyt velkojan kuin velallisenkin eduksi. Ettei pahasti kävisi.