Uusimmat kirjoitukset

Kaikki on nyt toisin

Torstai 1.3.2007 klo 22:48 - Sauli Niinistö

Keskustan vaalitentti torstai-iltana poikkesi täysin totutusta, siis keskustan vaalitenteistä aikaisemmilta vuosilta. Ei muodon, mutta asian osalta.

Lue lisää »

Ennen kuin kukko kolmasti kiekuu

Maanantai 26.2.2007 klo 9:54 - Sauli Niinistö

Tämä hieman vapaa tulkinta isosta kirjasta tuli mieleen Maikkarin kympin uutisista eilisiltana.

Kolmen puoluepäällikön kuvat ilmestyivät ruutuun. Oli taas pohdittu tulevan hallituksen kokoonpanoa. Tai oikeastaan torjuttu eri mahdollisuuksia. Itse asiassa torjuttu kaikki mahdollisuudet.

Lue lisää »

Levysoittokisa

Tiistai 20.2.2007 klo 11:16 - Sauli Niinistö

Matti Vanhanen on tyytymätön tv:n vaalikeskusteluihin. Niin varmaan moni muukin, eri syistä vain kuin Vanhanen.

 

Lue lisää »

Että työssä viihtyisi

Torstai 15.2.2007 klo 12:18 - Sauli Niinistö

Helsingin Sanomat kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan työssä viihtyminen on romahtanut. Erityisesti viime vuosina kehitys on ollut varsin huolestuttavaa. Juuri nyt jokaisen tulisi viipyä työelämässä pitkään, siis viihtyä työssään.

Lue lisää »

Suoraan metsään

Maanantai 12.2.2007 klo 9:54 - Sauli Niinistö

Olen kypsytellyt metsäasiaa.

Ajatus lähti liikkeelle kuuluisasta Sternin ilmastoraportista, jossa metsät nostettiin jalustalle; ne ovat maapallon keuhkot. Esimerkiksi Englannissa metsitys nousi päivän puheenaiheeksi.

Ajatus jatkui rahoitussektorin suuntaan; siellä on ollut viritelmiä erilaisista metsärahastoista puhtaasti perinteisenä taloudellisena operaationa. Suuret sijoittajat, eläkevakuutusyhtiöt ja muut, ovat olleet vähintään kohtuullisen kiinnostuneita varmasta kohteesta.

Metsäteollisuus taas on ollut huolissaan raaka-aineen saatavuudesta.

Me tavalliset ihmiset, kaikkialla Euroopassa, kannamme huolta ilmastomuutoksesta.

Entäpä yhdistää nämä erilaiset tahot ja intressit? Luoda metsärahasto tai -rahastoja, jotka toimisivat
ainakin Euroopan laajuisesti. Toiminta-ajatus olisi hankkia ja taloudellisesti hoitaa metsiä ja metsittää joutomaita, joita Euroopassa riittää.

Mistä peruspääomaa? Suursijoittajilta, jotka tyytyvät alhaiseen tuottoon varmasta sijoituksesta, mutta suoraan yleisöltä myös. "Sijoita itsellesi puu" - tyyppisesti; ihmiset ovat yllättävän aktiivisia sijoittamaan rahojaan ns. hyviin hankkeisiin.

Mistä tuotto? Erityisesti tietysti puun kasvusta. Mutta nyt on uusikin elementti - metsitys tuottaisi
päästöoikeuksia, jotka ovat rahanarvoista hyödykettä.

Suomen kannattaisi tuoda ajatus näkyvästi eurooppalaiselle agendalle. Juuri nyt on oikea hetki.
Hanke kaipaa vahvaa poliittista tukea, siis hallituksen ääntä.

Myönnän auliisti, että suuria ilmasto-ongelmia ei näin ratkaista - mutta kaikki apu on nyt tarpeen.
Ehkä Suomen kannalta suurempi olisi se valtava PR-etu, joka aloitteellisuudella nyt olisi voitettavissa huolestuneiden eurooppalaisten mielissä.

Tartu tilaisuuteen, Suomi!

Ps. Projekti presidentti Haloselle

Huomasin aamulla, että Tarja Halonen on ottanut kantaa
ilmastokysymyksiin vastustamalla ydinvoimaa. En usko, että kukaan näkee ydinvoimaa pysyvänä ratkaisuna, vaan pikeminkin "siltana" tulevaisuuteen. Uusiutuva energia ei
ennätä tähän hätään, huolimatta siitä, että töitä sen kehittämiseksi tehdään enemmän kuin yleisesti tiedetään.

Nyt ei auta enää se, että vain vastustetaan. On myös etsittävä ratkaisuja, sillä ilmastomuutoksen torjumiseen on käytetävä kaikki keinot.
Eräs liittyy metsiin ja metsittämiseen, jossa olisi paljon tehtävissä. Suomelle sopisi hyvin veturin rooli, josta olisi myös paljon pr- arvoa maallemme. Juuri nyt on otollinen hetki.

Olen keskustellut usean ympäristö- metsä ja rahoitusalan asiantuntijan kanssa yllä olevasta metsärahasto-ajatuksesta. Se on herättänyt aitoa kiinnostusta ja sitä on pidetty realistisena.

Olisi hienoa, jos tasavallan presidentti ottaisi myönteisen kannan ja mielipidejohtajan roolin, olen varma, että se veisi asiaa eteenpäin.

Lasse Lupaajat

Torstai 8.2.2007 klo 15:52 - Sauli Niinistö

Myös keskusta ja sdp näyttävät mieltyneen hullunkurisen perheen hahmoihin. Niillä on molemmilla Lasse Lupaaja, se kävi ilmi viime vaalitentissä. Lasse löysän lupaaja, oikeastaan.

Hallituksen kumppanit Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma jakavat jo tuleviakin miljardeja. Hyvin kokeneesti.

Kumppanit jakoivat nimittäin jo neljä vuotta ja köyhdyttivät pahan kerran valtiota ja kuntia.  Varallisuusasema heikkeni, vaikka talous elää loistokautta ja korot laskivat. Yhteenlaskettu valtion ja kuntien velka kasvoi miljardeilla ja valtion omaisuus pieneni miljardeilla myyntien kautta. Tuplatappiota siis. Ja juuri nyt kun olisi pitänyt varautua ikääntymisestä tuleviin kustannuksiin.

Etenkin Vanhanen toistaa ennustetta ensi kauden jakovarasta, sitä olisi kuulemma 5-6 miljardia. Niin, mieleen tulee väistämättä se juttu talousennustajista. Heitä on kahta tyyppiä; niitä, jotka eivät tiedä, ja niitä, jotka eivät tiedä etteivät tiedä. Jälkimmäinen on sitä vaarallisinta lajia.

Eikä muuten ole varmaan koskaan tiedetty; ainakin vuodesta 1987 lähtien kaikki ennusteet siitä, mihin talous vaalikaudella kehittyy, ovat heittäneet kuperkeikkaa.

Kuperkeikkaa ovat heittäneet myös löysän lupaajien puheet. Mutta siinäkin nämä kumppanukset ovat toki kokeneita.

Lue lisää »

Tervetuloa

Keskiviikko 7.2.2007 klo 11:16 - Sauli Niinistö

Tervetuloa, tämä blogi aukeaa nyt ja jatkuu myös yli vaalien. Ei välttämättä joka päivä, mutta kylläkin jokaisena päivänä, jolloin aihetta tulee. Nyt heti tuli:

Ylen uutiset puoli yhdeksältä, siitä kimmoke. Ruudun täydeltä, pitkän aikaa ja pitkästä aikaa, kirjallisuuden uutisia. On ilmestymäisillään uutuus, jonka kannen etu- ja takapuoli nyt julkaistaan. Vihjeen mukaan jatkossa ei enää julkaistaisikaan kovin paljoa sitä etupuolta.

Tärkeä uutinen, tämä Kurosen kirja, epäilemättä. Ylen tehtävänähän on julkinen palvelu ja siinä mm. "tukea, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria ja välittää sen tuloksia jokaisen saataville". Tätä tärkeää tehtävää ei markkinatalous täytä, joten kaikille on maksuunpantu Ylen lupa.

Näissä ajatuksissa oli seurattava myös kello kymmenen tienoon uutiset.

Ensin Yle kakkosessa. Uutisten suhteellisesti pisin osuus kertoo meille taas kulttuuria; Euroviisujen juontajat on valittu. Jaana Pelkonen ja Mikko Leppilampi ovatkin kerrassaan viehättäviä ja edustavat varmasti kunnialla maatamme.

Mutta mitä kertoikaan MTV3 kympin uutisissaan? Että M-Realissa, Finnairissa ja Finnetissä tapahtuu jotain, joka suoraan koskettaa monia ihmisiä, että käräjäoikeus tutkii turkisjuttuja, joka välillisesti koskettaa eläimiä, ja että julkkis-kansanedustajaehdokkaat eivät nauttisikaan kansan luottamusta, joka koskettaa kaikkia. Vasta ihan lopussa vaatimaton viittaus Kuroseen, Euroviisuista ei sanaakaan!

Väittävät, että Yle olisi politisoitumassa ja popularisoitumassa. Tällaista polarisaatiota en ole yleisradiolaista löytänyt.

Lue lisää »

« Uudemmat kirjoitukset