Uusimmat kirjoitukset

Paluu blogimaailmaan

Keskiviikko 13.2.2008


Teen vuoden tauon jälkeen pikkuhiljaa paluuta blogimaailmaan, tarkoitus on kirjoitella vapaaseen tahtiin kun asiaa ja aikaa on.

Asiaa tulikin heti, kun silmiin sattui Erkki Tuomiojan mietteet ja moitteet tukikummi- hankkeen tiimoilta. Pitihän se arvata, "almujen tiputtelu vaivaisukoille", se on Tuomiojan tuomio vapaaehtoistoiminalle, eikä siitä sen enempää.

Tuomioja korostaa veromaksun kunniallisuutta ja merkitystä hyvinvointivaltion vahvistajana. Niin, kyllä jokainen veronsa on maksanut. Samalla tulee Tuomiojalta minulle moitteita noudatetusta talouspolitiikasta, joka hänen mukaansa on synnyttänyt hyväntekeväisyyden tarpeen. Jäin vaan vähän kummastelemaan sitä, että kumpikohan meistä nyt onkaan istunut liki koko tämän vuosituhannen ajan hallituksessa määrittelemässä muun muassa harjoitettua talouspolitiikkaa?  Haluan kuitenkin kannustaa Tuomiojaa arvostamaan omia tekemisiään, tuloveron alennusten jatkaminen Vanhasen I hallituksessa oli oikean suuntaista politiikkaa.