Uusimmat kirjoitukset

Pian kaikki saavat

Tiistai 6.3.2007 klo 11:04 - Sauli Niinistö


Eero Heinäluoman mukaan Suomen talous on kukoistanut, kiitos hänenkin, eikä ollenkaan vähästä.
Maanantai-illan  MTV tentissä Eero oli kuitenkin huolissaan; suomalaiset ikääntyvät ja siihen on varauduttava, jo seuraavalla vaalikaudella, hän huolehti.
On se hyvä, että vanhennutaan vasta huomenna! Muuten olisimme vanhentuneet jo tällä vaalikaudella, johon Eero ei ollut  ollenkaan varautunut.
 
Kesti vain tunti, ja Eero oli huolissaan uudelleen ruudussa, ruotsinkielisessä: Lapset, heistä meidän on huolehdittava, jo  seuraavalla vaalikaudella.
On se hyvä, että syntyy vasta huomenna! Muuten olisi syntynyt jo tällä vaalikaudella, johon Eero ei ollut ollenkaan varautunut.